Hyvät osakkaat ja asukkaat,
Yhtiön uusi jätepiste on otettu käyttöön ja vanhat jätehuoneet eivät enää ole käytössä. Jätehuoneisiin ei saa jättää enää minkäänlaista jätettä.
Talon kaikkia asukkaita pyydetään kiinnittämään erityistä huomiota jätteiden lajitteluun.
Uusien syväkeräysastioiden luukut ovat aiemmin käytössä olleiden jäteastioiden kansia huomattavasti pienemmät. Huomioittehan, että pienemmästä luukusta huolimatta jätteet tulee aina laittaa astiaan. Jätepiste on tarkoitettu normaalille kotitalousjätteelle ja näin ollen pienehköille pusseille. Jos satunnaisesti tarvitsee laittaa astiaan roskia jätesäkissä, tulee säkki täyttää niin, että sen pystyy kuitenkin laittamaan astiaan. Astioiden ulkopuolelle jätetyt roskat houkuttelevat paikalle rottia joko etsimään ruokaa tai hakemaan suojaa kylmältä.
Jokainen asukas vastaa isojen tai muiden jäteastioihin kuulumattomien jätteidensä (kuten autorenkaat, maalit, kodinkoneet, elektroniikka, vaarallisiksi luokiteltavat jätteet) toimittamisesta kaatopaikalle itse.
Jätelavat ovat asukkaiden käytössä kaksi kertaa vuodessa; keväällä viikoilla 19 ja 20 sekä syksyllä lokakuussa viikoilla 40 ja 41.
Roskapussi kannattaa jättää solmimatta. Näin jäte pääsee painumaan kasaan paremmin, eikä astia täyty turhan nopeasti.
Kartongit tulee aina litistää ja isot pahvilaatikot taitella, jotta ne vievät vähemmän tilaa astiassa. Pahvilaatikot mahtuvat astian luukusta vain taiteltuina.
Älä koskaan jätä roska-astioiden kansia auki. Astiaan päässeet rotat ovat aina epämiellyttävä yllätys jätepisteen käyttäjille. Ne voivat aiheuttaa myös isoa vahinkoa ja niiden torjuminen on hankalaa, aikaa vievää ja kallista.
Kun jätepisteen portteihin on asennettu lukot, tulee portit aina sulkea jätepisteellä käynnin jälkeen.
Yhteistyöterveisin / Thank you for your cooperation
Hallitus ja isännöitsijä / The Board and the Housing manager