Lämpötilojen säätö syksy 2022-talvi 2023

Päivitys: lämmitysjärjestelmän tasapainotuksen jälkeen lämmitysjärjestelmässä havaittiin ilmaa, jonka takia ylimmissä kerroksissa on ollut suunniteltua kylmempää. Mikäli huoneistossasi on lämpötila on alle 19 astetta olethan suoraan yhteydessä huoltoyhtiöön: info@helsinginkiinteistopalvelu.fi.

Alla oleva tiedote on toimitettu huoneistoihin syyskuussa 2022.

Maalämpöhanke on päättynyt ja syksyn edetessä huoneistojen lämmitystä säädetään. Hallitus on päättänyt, että maksimilämpötila huoneistoissa on 20-21 asteen välillä. Yhtenä perusteena lämpötilalle on Euroopan energianiukkuus. Matalla lämpötilalla vastataan myös energian kohonneisiin kustannuksiin ja hillitään vastikkeiden ja vuokrien nousua. Pienempi kulutus myös laskee sähkön hintaa. Asukkaita pyydetään seuraamaan huoneistojensa lämpötilaan aiemmin toimitetuilla mittareilla ja ilmoittamaan jos lämpötila on huomattavasti korkeampi tai matalampi. Alkuvuodesta 2023 toteutetaan asukaskysely, jolla kartoitetaan kokemusta asumismukavuudesta, jonka perusteella hallitus tarkastelee huoneistolämpötilan maksimiarvoja uudelleen.

Mittausohje:

Sijoita lämpömittari noin metrin korkeudelle ja ainakin metrin päähän ikkunasta ja patterista. Jos lämpötila on huoneistossasi liian kuuma tai kylmä, tarkasta lämpötila mittarista ja kirjaa ylös päivä ja lämpötila. Mikäli lämpötila on alle 19 astetta laita viestiä samantien lampomittaus@saastokenno.com tai olemassa yhteydessä suoraan huoltoyhtiöön (jos sähköposti ei ole vaihtoehto voit soittaa: 040 036 9330).

Myöhemmin 2023 alussa asukaskyselyssä pyydetään kirjaamaan ylös lämpötiloja, jotka on koettu epämieluisina.

HUOM. Jos huoneistossa on liian kuuma voit aina säätää termostaattia pienemmälle.  Termostaatti määrittelee huoneen maksimi lämpötilan (1=12°C, 2=16°C, 3=20°C, 4=24°C).

Energian säästövinkkejä

Asumisen energian kulutuksessa merkittävä osa tulee veden lämmityksestä. Mitä lyhyempiä tai kylmempiä suihkuja otat sen vähemmän energiaa kuluu.

Säädä makuuhuoneiden ja vähällä käytöllä olevien tilojen patterit pienemmälle ja pidä väliovet kiinni. Useimmat meistä myös nukkuvat paremmin viileässä.

Lisää vinkkejä: https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/energiansaasto_on_varautumista

Mikäli sinulla on vinkkejä mitä muuta taloyhtiö voisi tehdä energian säästämiseksi laita hallitukselle viestiä: hallitus@saastokenno.com

In English

The geothermal project has ended and with autumn and cooler weather, the heating of the apartments will be regulated. The housing board has decided that the maximum temperature in the apartments is between 20 and 21 degrees. One reason for the temperature is Europe’s energy scarcity. The low temperature also responds to the increased costs of energy and curbs the rise in fees and rents. Lower consumption also lowers the price of electricity. Residents are asked to monitor the temperature of their apartments with the previously delivered meters and report if the temperature is significantly higher or lower. At the beginning of 2023, a resident survey will be carried out, which will map the experience of living comfort, based on which the housing board will review the maximum apartment temperature values.

Measuring instructions:

Place the thermometer at a height of about one meter and at least one meter away from the window and radiator. If the temperature in your apartment is too hot or cold, check the temperature on the meter and write down the day and temperature. If the temperature is below 19 degrees, immediately send a message to lampomittaus@saastokenno.com (if email is not an option, you can call: 040 036 9330).

Later, at the beginning of 2023, the resident survey will ask to write down temperatures that have been unpleasant.

NOTE If the apartment is too hot, you can always adjust the thermostat lower. The thermostat defines the maximum temperature for the room (1=12°C, 2=16°C, 3=20°C, 4=24°C).

Energy saving tips

A significant part of energy consumption in housing comes from heating water. The shorter or colder showers you take, the less energy is consumed. Adjust the radiators in bedrooms and rooms with little use to a lower temperature and keep the room doors closed. Most of us also sleep better when it’s cool.

If you have tips on what else could be done to save energy, send the board a message: hallitus@saastokenno.com

Säästökenno osakastiedote syksy 2022

Irina Havinmaa on aloittanut uutena isännöitsijänä / We have new building manager

Aiempi isännöitsijä Satu Ingström lopetti yllättäen Astala isännöinnisssä hänen tilallaan on aloittanut Irina Havinmaa. Keskeneräisenä siirtyneiden tehtävien ja uuden kohteen vastaan ottamisen takia isännöitsijä on tavallista kiireisempi.

Irinan yhteystiedot ovat: 09 477 81390, irina.havinmaa@astala.fi

Säästökennon taloudellinen tilanne on vakaa / Economic situation is stable

Mediassa on paljon puhuttu taloyhtiöiden kasvaneista kuluista erityisesti energian takia ja nostettu esille tarve kerätä ylimääräisiä vastikkeita. Maalämpöön siirtymisen seurauksena Säätökennon energiakustannukset ovat riippuvaisia sähkön hinnasta. Yhtiön nykyinen sähkösopimus on voimassa 2023 loppuun asti, mitä ennen energian hinnan nousulla ei ole merkittävää vaikutusta yhtiön kustannuksiin.

Lämmitysverkoston tasapainotuksen valmistuttua syksy-talvi 2022 säädetään huoneistojen lämpötiloja. Hallitus on päättänyt 20-21 asteen huoneistolämpötilasta, jonka odotetaan laskevan yhtiön lämmityskustannuksia. Asukkaiden kokemuksia huoneistolämpötilasta selvitetään kyselyllä 2023 alkuvuodesta.

Hallitus tarkastelee kustannuspainetta keväällä budjetin suunnittelun yhteydessä ja kertoo tilanteesta yhtiökokoustiedotteessa.

Remontit ovat pääosin valmiit / renovations are mainly done

Julkisivu-, maalämpöurakat ja patteriventtiilien vaihto sekä 4D rapun hissin uusiminen on saatettu loppuun. Kaikissa näissä tehdään edelleen viimeistely- ja säätötöitä. Urakat ovat pysyneet hyvin budjetissaan.

Jäteaseman asennus / new household waste collection point will be installed on autumn 2022

Syväsäiliöt asennetaan syksyn 2022 aikana 4AB talon edessä olevan parkkipaikan päähän. Vanhat jätehuoneet siirtyvät muuhun käyttöön.

Pihasuunnitelman luonnon kommenttikierrokselle / Yard plan will be available for commenting

Aiemmin valmistuneen pihasuunnitelman luonnos tuodaan osakkaille ja asukkaille kommentoitavaksi syksyllä 2022. Hallitus käsittelee palautteen ja tuo suunnitelman tiedoksi yhtiökokoukseen. Suunnitelma ohjaa piha-alueiden käyttöä. Pihan uudistamishankkeista/ toimista päätetään erikseen.

Kiitos palautteista ja huomioista, toivomme lisää / We thank for given ideas and observations

Asukkaiden ja osakkaiden huomiot epäkohdista ja ideat yhtiön kehittämiseksi ovat olleet arvokkaita mm. nyt valmistuneiden remonttien osalta. Iso Kiitos niistä!

Laitathan hallitukselle viestiä, jos huomaat epäkohtia tai sinulla tulee idea vaikkapa miten parantaa asumismukavuutta. Pyydämme yhteyden otot sähköpostilla hallitus@saastokenno.com tai jos sähköposti ei ole käytettävissä, puhelimitse isännöitsijän kautta.

Hallitus

Jakelu: huoneistotiedo.fi, saastokenno.com ja porraskäytävät

Tuloilman suodattimien vaihto

Hallitus on tilannut tuloilman suodattamien vaihdon kaikkiin huoneistoihin. Tuloilmakanavat sijaitsevat ikkunoiden yläreunassa. Koronatilanteen takia toteutus on siirretty myöhempään ajankohtaan. Toteutus on toukokuussa 2022. Huolto ilmoittaa tarkemmasta aikataulusta talokohtaisesti.

Vesikatkoja 24-27.1

Maanantai 24.1 klo 9-15. Kastelholmantie 3 A-D (eli molemmat talot kerralla)
Keskiviikko 26.1 klo 9-13. Kastelholmatie 4 AB
Torstai 27.1 klo 9-13. Kastelholmatie 4 CD

Kylmä- ja lämminvesi poikki em. ajankohtina.

Alla muutama käytännön ohje:

  • Varatkaa tarpeellinen määrä juomavettä vesikatkon ajaksi.
  • Jos poistutte asunnosta ennen vesikatkon alkua tai vesikatkon aikana, tarkistakaa lähtiessänne, että kaikki vesihanat asunnossanne ovat kiinni (myös astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen hana).
  • Suosittelemme ottamaan astiaan/ämpäriin vettä WC:n huuhtelua varten. WC:n omassa säiliössä on vettä yhteen huuhteluun. Säiliön tyhjennyttyä WC:n voi huuhdella kaatamalla noin ämpärillisen vettä WC-istuimeen.

Hyry Teemu +358447006774

Päivystysnumeromme 0100 844 22 palvelee teitä toimistoaikojen ulkopuolella

Sähkökatko 7.12 9-13

Kiinteistö sähköjärjestelmään tehdään muutostöitä. Muutostyöt aiheuttavat sähkökatkon kiinteistössä.

Sähkökatkon aikana katkeaa koko kiinteistösähkö. Tämä tarkoittaa, että hissit, käytävävalot ja asuntojen sähköt katkeavat. Sähkökatko kaikissa taloissa!

Sähkökatko voi olla myös ilmoitettua lyhyempi.

Pahoittelemme muutostöistä aiheutuvaa häiriötä.

Hankepäällikkönä lämmitysjärjestelmän muutosurakassa toimii:

Hyry Teemu +358447006774 teemu.hyry@tomallensenera.fi

Sähköurakoitsijana lämmitysjärjestelmän muutosurakassa toimii:

Petri Hintsanen 041 432 3716 petri.hintsanen@gmail.com

Asentajana lämmitysjärjestelmän muutosurakassa toimii:

Päivystysnumeromme 0100 844 22 palvelee teitä toimistoaikojen ulkopuolella.

Osakasremonttien valvontakäytäntö päivitetty ja palautekierroksella 15.1.2022 asti

Hallitus on työstänyt osakasremonttien valvontakäytäntöä tämän vuoden aikana ja toivomme palautetta käytäntöön. Uusi valvontakäytäntö on otettu käyttöön 15.11 alkaen ja sitä päivitetään saadun palautteen perusteella. Voit antaa palautetta sitä lähettämällä kommenttisi osoitteeseen: kyselyt@saastokenno.com 15.1.2022 mennessä. Voit ladata valvontakäytännön kuvauksen tästä.  

Valvontakäytännön kehittämisen tarkoituksena on selkeyttää osakkaille milloin ja millaisia toimenpiteitä vaaditaan ja ohjeistaa osakkaita heidän remonteissaan siten, että muutostöiden aiheuttamat häiriöt ja ongelmat ovat harvinaisempia ja remontit sujuvampia. Olemassa olevaa käytäntöä on tarkasteltu ja pyritty keventämään käytäntöjä, jotta valvonnan kustannukset eivät estäisi remonteista ilmoittamista tai niiden tekemistä. Käytäntöä kehitettäessä erityinen huomio on  kohdistettu muutostöihin, jotka saattavat lisätä naapurien kokemaa häiriötä esim. kasvaneina askelääninä, sillä yhtiön asukkaiden kokema häiriö on yhtiössä valitettavan arkipäiväistä. 

Ehdotettu käytäntö rakentuu kolmeen tasoon, joista ensimmäinen on remontteja, jotka eivät aiheuta riskiä yhtiön rakenteille tai lisää häiritsevää naapurieloa. Näistä ei tarvitse ilmoittaa yhtiölle lainkaan. Toinen taso on ilmoitettavat asiat, jotka saattavat aiheuttaa häiriötä tai vahinkoa.  Näissä tapauksissa ohjeistetaan osakasta huomioimaan erilaisia asioita, mutta myös dokumentoimaan vahinkojen välttämiseksi remontin kriittisiä vaiheita. Näin urakoitsijaa ja osakasta ohjataan kiinnittämään huomiota riskipaikkoihin. Näissä tapauksissa yhtiölle myös toimitetaan urakoitsijan allekirjoittama vahvistus, että muutostyöt on tehty hyvän rakennustavan mukaisesti. 

Kolmannelle tasolle menevät muutostyöt, joissa on merkittävä riski yhtiön rakenteille tai naapureihin kohdistuvalle vahingolle. Näiden kohdalla tekninen isännöitsijä tarkastaa suunnitelmat, toimitetut dokumentit kriittisistä vaiheista ja lopputuloksesta, jotta varmistutaan, että työ vastaa suunnitelmia ja on tehty hyvän rakennustavan mukaisesti. Jossain tapauksissa yhtiö edellyttää erillisen valvojan palkkaamista, mutta useimmiten pätevä urakoitsijan palkkaaminen ja hyvät suunnitelmat riittävät. 

Puotinharjun ja Puhoksen täydennysrakennussuunnitelmat kommentoitavana 12.11 asti

Päivitetty hallituksen kommenteilla.

Kaupunki suunnittelee Puotinharjun alueelle ja erityisesti Puhoksen ympäristöön merkittävää täydennysrakentamista. Suunnitelmat ovat tällä hetkellä kommentoivatava. Erityisesti suosittelemme osakkaita ja asukkaita tutustumaan suunnitteluperiaatteisiin, jossa myös kuvataan Puhoksen aluetta lähemmin. Lisätietoa löytyy täältä.

Voit kommentoida suunnitelmia mailitse helsinki.kirjaamo@hel.fi

Hallitus kävi 27.10 kokouksessaan läpi kaupungin suunnitelmat ja ne vastaavat pääosin keväällä 2021 saatuja tietoja. Hallitus ei näe tarvetta keskustelun aloittamiseksi kaupungin kanssa nyt esitettyjen suunnitelmien perusteella. Pääosin kaupungin suunnitelmat ovat positiivisia ja toteutuessaan parantavat Puhoksen ja Puotinharjun ilmettä ja asumisviihtyvyyttä.

Täydennysrakentamishankkeen aikana käydyn keskustelun perusteella, Hallituksen käsityksen mukaan tonttia ei olla merkittävästi pienentämässä 2025 vuokrasopimuksen uusimisen yhteydessä. Mahdollisesti tapahtuu tontin leikkaamista joiltain rajoilta. Todennäköisesti 4A rapun päädystä tontti saattaa pienentyä Puhoksen ja 4AB talon välille tulevan täydennysrakentamisen takia. 4D:n päätyy, kääntöpaikan läheisyyteen todennäköisesti tulee lisärakennus. Tämä ei todennäköisesti vaikuta yhtiön tonttiin. Arvion mukaan myös 3A:n päätyyn ja 3E:n päätyy saattaa tulla rakennus, mutta sijainnit ovat hankalia ja hallitus pitää näitä epätodennäköisinä. Näistä 3A:n päätyyn tuleva epätodennäköisen rakentaminen vaikuttaisi yhtiön tonttiin ja estäisi yhtiön itsensä toteuttaman täydennysrakentamisen.

KUTSU OSAKKAILLE JA ASUKKAILLE MAALÄMPÖINFOON 31.5 klo 18.00.


 
Tervetuloa osallistumaan As Oy Säästökennon maalämpöhankkeen infotilaisuuteen, missä suunnittelija ja urakoitsija kertovat hankkeesta ja vastaavat osakkaiden kysymyksiin.

Tilaisuus järjestetään Teamsillä. Pääset liittymään kokoukseen: menemällä selaimella saastokenno.com/maalampoinfolinkki osoitteeseen.

Vain muutama henkilö voi kokoontumisrajoituksien vuoksi tulla paikalla, eli jos ette voi osallistua Teamsilla, olkaa yhteydessä viim. 29.5.2021 isännöitsijään.

Maalämpöurakkatiedote YK:sta varten

Tiivistelmä

Hallitus esittää yhtiökokoukselle lämmitysjärjestelmän uusimisen yhteydessä siirtymistä maalämpö + poistoilmanlämmönkeräykseen (myöhemmin maalämpö -järjestelmä). Kaukolämmöstä siirtyminen maalämpö -järjestelmään arvion mukaan puolittaa yhtiön lämmityskulut. Hanke on taloudellisesti kannattava. Mikäli taloyhtiö saa ARA:n energia-avustusta urakkaan, paranee taloudellinen kannattavuus merkittävästi. Investoinnin seurauksena tulevaa yhtiövastiketta laskettaisiin. Investointi rahoitettaisiin siten, että kerättävä investoinnin rahoitusvastike jää pienemmäksi kuin yhtiövastikkeen lasku, jolloin asumiskulut laskevat pian investoinnin jälkeen. Osakaskyselyssä 2021 80% vastaajista kannatti siirtymistä maalämpö -järjestelmään.     

Tausta

Taloyhtiön nykyinen lämmitysjärjestelmä on kaukolämpö vesikiertoisilla seinäpattereilla. Kaukolämmönvaihtimet ovat vuodelta 1997, eli käyttöikänsä päässä. Ilmanvaihto on toteutettu koneellisella poistolla rakennusten ullakoilla olevista kammiohuoneista. Talossa 3 A-C on kaksi kammiohuonetta ja muissa taloissa yksi.

Vaihtoehtona kaukolämmössä pysyminen

Mikäli maalämpöhankkeeseen ei lähdetä, joudutaan uusimaan:

  • Kaukolämmönvaihtimet                  arvio 70 000 €
  • Huippuimurit                                  arvio 35 000 €
  • Lämpökanaalit                               arvio 60 000 €
  • Patteriventtiilit                               noin 140 000 €
  • Yhteensä:                                       Noin 305 000 €

Hallituksen arvion mukaan kaukolämmön hintaan kohdistuu lähivuosina nousupainetta, sillä päästöoikeuksien hinnat ovat nousseet merkittävästi ja Helenillä on mittavia investointeja edessään. Helen on nostanut kesälle 2021 kaukolämmön hintaa 25%. Helen tuottaa fossiilisilla energialähteillä 88% energiastaan. Tähän osuuteen päästöoikeuksien hinnan nousu vaikuttaa nousupaineen. Näistä 46% on kivihiiltä, joista Helen joutuu luopumaan 2030 mennessä, joka aiheuttaa investointipaineen ja todennäköisesti johtaa hintojen nousuun. Lisää aiheesta https://yle.fi/uutiset/3-11917622.

Maalämpö-järjestelmän kuvaus

Jokaiseen taloon rakennetaan oma maalämpölaitteisto sekä kaivokenttä. Kaivokentän rinnalle rakennetaan lisäksi poistoilman lämmöntalteenotto (LTO), jolla saadaan kerätty rakennusten lämpimästä poistoilmasta lämpö talteen.

Hiilidioksidipäästöiltään maalämpö on nykyistä kaukolämpöä selvästi alhaisempi. Kaukolämmön hiilidioksidipäästöjen kehitystä tulevaisuudessa on kuitenkin haastava arvioida.

Lämpöpumppujen vaikutus asumiselle

Maalämpöpumput saattavat aiheuttaa matalataajuista ääntä, jos ne pääsevät resonoimaan. Häiritsevää ääntä syntyy vain poikkeustapauksissa ja hyvällä suunnittelulla se voidaan estää. Urakkaa suunniteltaessa ja urakoitsijaa valitessa on erityistä huomiota laitettu siihen, että uusi järjestelmä ei aiheuta häiriötä asuntoihin.

Poistoilman talteenoton asennuksen yhteydessä asennettaisiin myös uudet poistoilmapuhaltimet. Vanhat laitteet ovat aiheuttaneet häiriötä joissain tapauksissa. Uudet laitteet vähentävät poistoilmakoneiden aiheuttamaa äänihaittaa.

Lämpöpumput voivat vikaantua. Järjestelmä on kuitenkin suunniteltu siten, että jokaiseen taloon tulee useampia lämpöpumppuja ja sähkökattila, jolloin vikaantuessaan huoneistojen lämmön saantiin ei tule katkosta. Järjestelmää etävalvontaan, jolloin vikatilanne havaitaan välittömästi.

Sähkökeskusten päivittämisessä varaudutaan mahdollisiin tuleviin tarpeisiin

Sähkökeskuksia päivitettäessä huomioidaan yhtiöön mahdollisesti asennettavat sähköautojen latauspaikat. Osakaskyselyssä 2021 40% piti sähköautojen lataamisen mahdollistamista jossain määrin tärkeänä tai tärkeänä.

Sähkökeskuksia päivitettäessä tehdään myös varaus aurinkosähkön käyttöönotolle. Mikäli sähkön hinta nousee voidaan järjestelmän kuluja pienentää aurinkosähköä hyödyntämällä.

Urakan toteutusaikataulu

Mikäli hankkeeseen päätetään lähteä, urakka aloitetaan kesällä 2021 ja syksyllä 2021 oltaisiin pääosin valmiita. Urakka alkaa kaivojen poraamisella. Urakoitsija tekee viimeistelytöitä vuoden loppuun.

Urakan aikainen asumisen haitta

Merkittävin asumishaitta hankkeesta aiheutuu maalämpökaivojen porauksesta sekä kaivokentän vaakaputkituksesta kaivuineen. Maalämpökaivo porataan Kastelholmantie 3:n tontilla yhteensä 14 kpl ja Kastelholmantie 4:n tontilla 18 kpl. Yhden kaivon poraaminen vie aikaa noin yhden päivän, joten kokonaisuudessaan kaivojen poraaminen vie aikaa noin 1-1,5 kk. Yhden talon läheisyydessä tehtävät kovaa ääntä aiheuttavat työt kestävät reilun viikon. Kaivuutöitä voidaan tehdä osittain samanaikaisesti kaivojen porausten kanssa, joten kokonaisuudessaan aikaa kaivokentän rakentamiseen kuluu noin 2kk. Kaikki maalämpökaivot ja vaakaputkitukset jäävät piiloon maan alle. Kaivokentän rakentamisen lisäksi asumishaittaa aiheuttaa lyhyet vesi- ja lämmityskatkot. Ne ovat kuitenkin tyypillisesti yhden työpäivän mittaisia.

Siirtymisen taloudellinen kannattavuus

Maalämmön ja poistoilman lämmöntalteenoton yhdistelmällä saadaan taloyhtiön lämmityskustannukset laskettua hieman yli 50 % nykyisestä tasosta.

Alla olevassa laskelmassa on otettu varovainen energian hinnan muutos 2% koko ajalle. Hallituksen arvion mukaan lähivuosina sähköhinta on laskussa, joka parantaa investoinnin kannattavuutta. Kaukolämmönhinta saattaa nousta 2% nopeammin, joka myös parantaa investoinnin kannattavuutta. Investoinnin kannattavuutta heikentäisi kaukolämmön halpeneminen tai sähkön hinnan raju nousu.

Maalämmön säästö/investointilaskelma

Maalämpöurakka1 290 000 €
Ylimääräiset maasuojaputket kaivoihin5 000 €
Kaukolämpöliittymien purku (Helen Oy)10 000 €
Sähköliittymien korotukset40 000 €
Louhintavaraus30 000 €
Suunnittelu ja valvonta25 000 €
Patteriventtiilien uusiminen140 000 €
Lupamaksut, lisätyövaraus50 000 €
Maalämpösaneeraus yhteensä (sis. Alv 24%)1 590 000 €

Laskennallinen säästö on noin 95 000 €/vuosi, kun ei huomioida energioiden hintojen nousua, lainanhoitokustannuksia ja huoltokustannuksia. Alla kuvaaja, jossa nämä on pyritty huomioimaan.

Laskelman taustamuuttujat

  • Kaukolämmön kokonaishinta (perusmaksu + energiamaksu) 74 €/MWh
  • Sähkön hinta (tehomaksu + energiamaksu) 115 €/MWh
  • Lämmitysenergiantarve kaukolämpö (MWh/vuosi)                2450
  • Lämmitysenergiantarve maalämpö (MWh/vuosi)                   2380
  • (poistuvat lämmityskanaalit laskee kulutusta arviolta 70 MWh)                            
  • Lämpöpumpuilla tuotettava energiamäärä (MWh/vuosi)       2347
  • Lämpöpumppujen SCOP arvo                  noin 3,3
  • Lämpöpumppujen tuottama ilmaisenergia (MWh)/vuosi       1656
  • Lämpöpumppujen kuluttama energia (MWh/vuosi)               691
  • Sähkövastuksilla tuotettava energia (MWh/vuosi)                  33
  • Sähkön kulutus yhteensä (MWh/vuosi)  724

Maalämmön säästö/investointilaskelma ARA-energia-avustuksella

ARA:n energia-avustuksen määrään liittyy avoimia kysymyksiä. Kaukolämmöstä siirryttäessä tuen määrä on noin 25%, kuitenkin voi olla, että yhtiö on oikeutettu korkeampaan 50% tukeen. Myös patteriventtiilien uusimisen tuettavuus on auki. Näin ollen laskelmissa on tehty varovainen olettama, että saadaan 25%, eikä patteriventtiilien uusimista tueta. Näin tuki olisi noin 360 000 €. Investointikustannukseksi jäisi silloin noin 1 230 000 €.

Alla 30 vuoden elinkaarilaskelma maalämmölle, kun investointisumma on 1 230 000 €.

Investoinnin rahoitus

Maalämpöhanke rahoitettaisiin lainalla, joka on pidempi kuin takaisinmaksuaika, jolloin asumissäästöjä syntyy jo ennen kuin investointi on maksettu takaisin. Investoinnin jälkeen yhtiövastiketta lasketaan ja laskua pienempää rahoitusvastiketta aletaan kerätä. Laina-aika selviää vasta kun ARA:n päätös selviää. ARA:n tukea voidaan hakea yhtiökokouksen jälkeen.