Vesivastike

Hallitus keskusteli syys- ja talvikaudella 2017-2018 vesimittareiden mahdollisesta asentamisesta ja päätti, ettei suosittele vuoden 2018 yhtiökokoukselle mittareiden asentamista. Vesivastikkeeksi hallitus on päättänyt 23 euroa/hlö/kk. Alla päätöksen taustaa.

Jo useampana vuonna vesivastikkeen suuruudesta on keskusteltu yhtiökokouksessa. Nykyinen 20 euroa kattaa kylmän veden osuuden 17 euroa ja vain 3 euron osalta lämmityskuluja. Vuonna 2017 päivitetty yhtiöjärjestys toteaa, että hallitus määrää vesivastikkeen suuruuden ja sen tulee sisältää veden lämmittämisen kustannuksia. Veden lämmittämiseen käytettävää energiaa ei mitata, joten tästä osuudesta ei ole tietoa. Käyttöveden lämmittämisen laskennallinen osuus koko kulutetun lämmön määrästä on suosituksen mukaan 30 %. Tämän perusteella 2018 vesivastikkeen suuruudeksi tulisi n. 31 €/hlö/kk.

Vesivastikkeen suuri kertakorotus voisi johtaa siihen, että yhä suurempi osa yhtiössä asuvista tai väliaikaisesti asuvista ei rekisteröityisi talon asukkaaksi eikä siten maksaisi osuuttaan, jolloin korotustarve jatkuisi. Hallitus näki mahdollisena jatkaa vesivastikkeen vuosittaista nostamista seuraten asukasmääriä.

2017 yhtiökokouksessa keskusteltiin mahdollisuudesta asentaa vesimittarit huoneistoihin ja siirtyä mittaripohjaiseen laskutukseen. Mittaripohjaisen laskutuksen etuna olisi se, että veden kustannukset jakautuisivat käytön mukaan.

Alustavasti vuoden 2017 yhtiön veden kulutus vaikutti n. 40 % suuremmalta kuin Suomessa keskimäärin (keskimäärin käytetään n. 140 l/vrk/hlö ja meillä n. 200 l/vrk/hlö). Lukujen tarkastuksessa kuitenkin selvisi, että todelliset kulutusluvut ovat noin 150 l/vrk/hlö. Näin ollen asukkaiden välillä ei ole niin isoja kulutuseroja kuin mitä aiemmin oletettiin, tai ainakin suurkuluttajia on huomattavasti aiemmin oletettua vähemmän. Tämän takia keskivertoasukkaan ei odoteta merkittävästi hyötyvän mittareista, mutta mittareiden asennuskustannus rasittaisi osakkaita.

Mittarit vähentävät veden kulutusta, mutta asiantuntijan näkemyksen mukaan väheneminen ei kata mittarin n. 15 vuoden käyttöaikana sen kustannusta. Hallitus pyysi alustavan arvion manuaalisista mittareista ja niiden asentamisesta. Kustannusarvio oli 400 €/asunto eli noin 0,85 €/osake. Mittareiden ja niiden asennuksen todellinen kustannus todennäköisesti nousisi tuosta 400 €/asunto, sillä lain vaatimukset ovat muuttuneet putkiremontin jälkeen ja asukkaiden on nähtävä mittarin lukemat, minkä takia perusmittareiden asentaminen kattoon ei ole mahdollista.

Mikäli osakkaiden keskuudessa on kulutustietojen oikaisun jälkeenkin laajaa halua vesimittareiden asentamiseen, tarvitaan tarkempi selvitys nykyisistä vaatimuksista, sekä suunnitelma miten ja millaiset mittarit voitaisiin asentaa, jotta kokonaisuudelle saadaan hinta. Vasta kun nämä suunnitelmat ovat valmiit voitaisiin asia tuoda yhtiökokouksen päätettäväksi.

Tiedote ilmoitustaululle 9/2017

18.9.2017

Ikkunaremontin aikataulu vahvistuu lokakuun alussa // Timetable for renewing of windows will be confirmed at the beginning of October

Asukkaita ja osakkaita tiedotetaan aikataulusta kirjeellä. Remonttia koskevat tiedotteet on mahdollista tilata myös sähköpostiin (http://saastokenno.com/tilaa-uutiset/).

 

Ilmainen internetyhteys on tarjolla kaikkiin huoneistoihin // Free internet connection is available for all apartments

Taloyhtiö on hankkinut laajakaistayhteyden. Mikäli haluat ottaa yhteyden käyttöön, sinun tulee tilata se Telialta. (telia.fi/kauppa/kodin-netti/taloyhtionetti)

 

Jätelava pihalla 2.-15. lokakuuta // Waste collection point for large items at the parking lot in October 2nd..15th

Jätelava tulee asukkaiden käyttöön lokakuussa viikoilla 40 ja 41. Lavalle voi viedä vaaratonta, isokokoista jätetavaraa.
Jätehuoneeseen astioiden ulkopuolelle ei pidä jättää mitään, koska siitä seuraa lisäkustannuksia kaikille asukkaille.

Syysterveisin, hallitus

Kutsu Ikkunaremontin 2017 infotilaisuuteen

Kutsu ikkuna- ja parvekeremontin 2017 infotilaisuuteen

/Info for planned replacement of windows and balcony doors 2017. Event is only in Finnish.
During renowation information letters and customer service is also available in English.

Info-tilaisuus järjestetään tulevan päätöksenteon tueksi.

Aika:       torstai 27.4.2017 klo 17.30
Paikka:   Iiris-keskus, Marjaniementie 74, 00930 Helsinki

Remontista päätetään 23.5.2017 klo 18.00 pidettävässä yhtiökokouksessa.

Sisältö:

Miksi tehdään

Asukkaiden ja osakkaiden kokemuksia ikkunoiden ja parvekeovien kunnosta kartoitettiin 2015, minkä pohjalta kierrettiin vielä eniten huomiota vaativissa kohteissa. Verrattiin myös mahdollisuutta korjauttaa ikkunat ja ylläpitää ikkunoiden kuntoa suhteessa uusimiseen 50 vuoden aikaikkunassa. Vertailussa huomattiin, että kustannukset olivat verrattain samat, mutta uusimisen seurauksena saataisiin säästöä lämmönkulutuksessa ja lisättäisiin asumismukavuutta.

Toimenpiteet

Lähes kaikki kiinteistön ulko-ovet ja kaikki ikkunat vaihdetaan uusiin, alumiini-puu runkoisiin ikkunoihin. Tätä varten ei rakenneta telineitä tai taloja huputeta.

  • Ikkunajako säilyy samana muuten, mutta tuuletusikkuna voi hieman leventyä
  • Parvekkeen ikkunoista tulee yksittäisiä, avautumattomia
  • Parvekkeen ovesta tulee yksilehtinen, ulospäin avautuva, alaosassa pieni ikkuna kuten aiemminkin
  • Kaikki ikkunat avautuvat sivuun, (isoihin ikkunoihin tulee integroitu pesutuki).
  • Huoneistojen tuloilma saadaan ikkunoiden ylälaitoihin tulevan säädettävän kanavan kautta. Kanavassa on vaihdettava suodatin.

Remontti kestää yhteensä noin 7 kk, 1–2 päivää per asunto. Suunniteltu töiden alkamisaika olisi loppusyksystä 2017.

Työn ajaksi huoneistoissa tarvitaan ikkunan eteen metri vapaata syvyyssuunnassa koko ikkunan leveydeltä ja joissain tapauksissa vapaa reitti huoneiston ulko-ovelta ikkunoiden kantamista varten.

Lisätietoa saa tulemalla infoon, talon sivustolta www.saastokenno.com sekä myöhemmin urakoitsijan järjestämässä info-tilaisuudessa.

Kustannukset

Tällä hetkellä arvio ikkuna- ja parvekeovien remontista on 1,9 m€, mikä on noin 177 €/jm2.

 

Tervetuloa
Hallitus

 

//

Oletko kiinnostunut osallistumaan pihatoimikuntaan, kerro siitä  sähköpostilla pihatoimikunta@saastokenno.com

Pihatoimikunta

Mikä?

Pihatoimikunta on kahden tai useamman talon asukkaan muodostama ryhmä, joka oman kiinnostuksensa ja osaamisensa pohjalta ylläpitää ja kehittää tontin viihtyisää ulkonäköä parhaaksi katsomallaan tavalla. Toimikunta ylläpitää istutuksien ja piha-alueen kuntoa, mutta sen myös toivotaan parantavan sitä yhteistyössä hallituksen ja huoltoyhtiön kanssa.

Tehtävät

Pihatoimikunnan päätehtävä on ylläpitää tontin viheralueiden ulkonäköä yhteistyössä huoltoyhtiön kanssa. Näitä ovat mm. pensaiden hoitoleikkuut, kukkapenkkien siistimiset ja kuorikatteiden levitys. Toimikunta voi vapaasti sopia tehtävien jaosta huoltoyhtiön kanssa.

Pysyvistä tai taloudellisesti merkittävistä muutoksista sovitaan yhdessä hallituksen kanssa tarvittaessa kuullen asukkaita.

Taloyhtiö antaa pihatoimikunnan käyttöön sen tehtäviin tarvitsemat välineet ja muut resurssit. Puutarhajätteiden poiskuljetuksesta vastaa huoltoyhtiö.

Kiinnostuitko? Laita sähköpostia pihatoimikunta@saastokenno.com

Ajankohtaistiedote 2/2017

Julkisivuremontin selvitystyö jatkuu
– yhtiökokous siirtyy pidettäväksi 23.5. / Annual general meeting on May 23rd

Ikkunaremontin yhteydessä suunnitellun julkisivuremontin laajuus on yhä epäselvä. Ikkunoiden alapuoliset rakenteet on todettu huonoiksi, mutta vain yhdestä on löydetty kosteutta. Hallitus on päättänyt siirtää yhtiökokousta kuukaudella, jotta noiden rakenteiden kunnosta saadaan laajemmin tietoa, jonka pohjalta voidaan arvioida, onko laajempiin korjauksiin tarvetta.

Selvitystyötä tullaan tekemään huoneistoista käsin. Tarkemmista ajoista tiedotetaan myöhemmin.

Aiemmin ilmoitetut tiedotustilaisuudet pidetään 27.4. Iiris-keskuksessa,
Marjaniementie 74, Itäkeskus.

Tutustukaa talon www-sivuihin / Our website

www.saastokenno.com

Talon uudet www-sivut avattiin syksyllä ja niiltä löytyy paljon hyödyllistä tietoa yhtiöstä, sen toiminnasta ja palveluista. Sivujen kautta voit esittää kysymyksiä, tehdä ehdotuksia ja tilata tiedotteet sähköpostiisi.

Kysymyksiä remonteista voit tehdä myös sivujen kautta tai sähköpostiosoitteella hallitus@saastokenno.com

Sivujen kautta toivomme myös palautetta esim. grillikatoksen rakentamisesta yhtiön pihalle tai asukkaiden mielipiteitä parveketupakoinnista.

Ajankohtaistiedote 1/2017

Ikkuna- ja julkisivuremontin tilannekatsaus / Replacement work of windows probably starts in autumn 2017

Ikkunoiden ja parvekeovien uusimisremontin valmistelu on edennyt suunnitelman mukaan. Meillä on kolme varteen otettavaa tarjousta. Koko hankkeen hinta-arvio on noin 1,9 M€ eli n. 190 €/jm2. Hallitus ehdottaa remonttia alkavaksi syksyllä 2017. Remontti kestää noin 7 kk yhteensä, 1-2 päivää per asunto.

Vuoden alussa tutkittiin ikkunoiden alla olevia rakenteita tapahtuneen vesivahingon vuoksi. Tutkimuksen pohjalta todettiin, että ikkunoiden alla olevat kaiteet johtavat joissain tapauksissa vettä rakenteen sisälle. Lisäksi eristeet rakenteessa ovat huonossa kunnossa. Ikkunoiden vaihtoa ei kannata toteuttaa, ennen kuin vesien kulkeutuminen rakenteeseen on estetty. Myös rakenne tulee korjata enemmin tai myöhemmin, sillä paikkaus on väliaikainen ratkaisu. Tällä hetkellä tutkitaan mahdollisen vuotokohdan paikkaamista sekä vaihtoehtona rakenteen korjaamista. Korjaaminen on huomattavasti isompi työ ja karkea kustannusarvio on 0,9 M€ eli noin 90 €/jm2. Hallitus tuo esityksen korjaustavasta kevään yhtiökokoukseen.

Remontteihin liittyen järjestetään tiedotustilaisuudet 3. ja 6. huhtikuuta tiedotustilaisuus 27.4. klo 18-20. Molemmissa tilaisuuksissa on sama sisältö.

Huoneistosi jm2 voit tarkastaa vastikelaskustasi tai yhtiöjärjestyksestä jakamalla osakkeiden määrän kymmenellä.

Kevään yhtiökokous 27.4. 23.5. / Annual general meeting on April 27th
May 23rd

Yhtiökokous pidetään suunniteltua myöhemmin, jolloin julkisivuremontin suunnitelma on valmis ja siitä voidaan päättää kokouksessa. Muuten kokouksessa päätetään lakisääteiset asiat sekä yhtiöjärjestyksen päivittämisestä ja taloyhtiölaajakaistaan liittymisestä. Hallitus ei esitä korotusta yhtiövastikkeeseen. Lisätietoja saa ja kysymyksiä voi jättää yhtiön www-sivujen kautta.

Riita yhtiön ja osakkaan välillä on sovittu / Civil suit with shareholder has been settled

2014 sattui huoneistossa 4 A 10 vesivahinko, jonka kulut osakas riitautti. 2016 yhtiökokous antoi hallitukselle luvan viedä asia oikeuteen tai ratkaista parhaaksi katsomallaan tavalla. Tuomioistuinsovittelussa, joka pidettiin tammikuussa 2017, päädyttiin ratkaisuun, jonka mukaan huoneiston osakkeenomistaja maksaa taloyhtiölle 23 000 euron vahingonkorvauksen sattuneesta vesivahingosta.

Hae pihatoimikuntaan / Apply to yard task force

Pihatoimikunta on aktiivisten asukkaiden ryhmä, joka oman kiinnostuksensa ja osaamisensa pohjalta ylläpitää ja kehittää ulkoalueiden viihtyisyyttä yhteistyössä hallituksen ja huoltoyhtiön kanssa. Toimia voivat olla mm. pensaiden hoitoleikkuut, kukkapenkkien istutukset ja siistimiset. Toimikunnan toimenkuva mukautuu sen jäsenien kiinnostuksen mukaan. Yhtiö tarjoaa välineet ja materiaalit. Ilmoita kiinnostuksestasi pihatoimikunta@saastokenno.com.

Sauno silloin kun haluat / Have a sauna when you wish

Voit varata käyttöösi joustavan saunavuoron. Vuorot ovat kerran viikossa tai joka toinen viikko. Jokainen kerta varataan erikseen. Kellonajan ja viikonpäivän valitset itse vapaina olevista ajoista. Varaus tapahtuu yhtiön sivujen kautta parilla klikkauksella. Lisätietoja: http://saastokenno.com/saunavuorot/ ja tilaus huollosta 0400-369330.

Taloyhtiölaajakaistaan liittyminen

Osakkaan aloitteesta selvitettiin taloyhtiön laajakaistaan liittymistä. Yhtiölle on saatavissa 10/10 Mbit/s/asunto hintaan 2,5 €/kk/asunto. Ero yksittäisen asukkaan hankkiman kiinteän nettiyhteyden ja taloyhtiön kautta hankitun yhteyden välillä on n. 20 €/kk. Hallitus arvioi yhteyden olevan asukkaille arvokas etu. Hallitus esittää yhtiökokoukselle yhteyden ottamista.

Nopeammat yhteydet tämän jälkeen maksaisivat asukkaalle:

M 50/50 Mbit/s 4,90 €/kk
L 100/100 Mbit/s 9,90 €/kk
Kodin Netti L + Viihde 19,90 €/kk

Yhteys tulisi jokaiseen huoneistoon lähiverkkona olemassa olevan kaapeloinnin kautta. Erillistä modeemia ei tarvita huoneistoihin.

Hallituksen ajankohtaistiedote 3/2016

Talon nettisivut

Hallitus toivoo näiden sivujen kautta palautetta esimerkiksi grillikatoksen rakentamisesta yhtiön pihalle.

Uudet lukot

Yhtiön uudet lukot on nyt asennettu. Uusilla avaimilla kaikki halukkaat pääsevät pesutupiin. Pesulavuorot varataan pesutupien ilmoitustauluilla olevista varauslistoista. Huom. Vain yksi pesulavuoro/ viikko/asunto. Pesuloissa on noudatettava siellä olevia ohjeita.

Pesuloiden vanhat avaimet voi palauttaa 12.12. talon toimistoon (3 A) klo 16-17 jolloin huolto päivystää siellä. Avaimesta saa takaisin siitä maksetun pantin 10 euroa.

Joustava saunavuoro

Kevään 2017 ajan kokeillaan joustavien saunavuorojen käyttöä. Kokeilu päättyy toukokuun lopussa, jota ennen päätetään jatketaanko käytäntöä.

Tarjolla on kiinteiden vuorojen lisäksi joustava saunavuoro; yksi vuoro per viikko tai yksi vuoro joka toinen viikko. Joustavasti vuoroja on varattavissa vain saunasta 3 A -rapussa. Vuoroja on tarjolla to–la iltaisin. Jokainen vuoro on varattava erikseen sähköisestä kalenterista, jossa näkyvät varatut ja vapaat vuorot. Voit siis varata vuoron vaihtelevina päivinä tai kellonaikoina tarpeesi mukaan.

Käyttöoikeus joustavalle saunavuorolle tilataan huollosta samalla tavoin kuin muutkin vuorot. Tilatessasi saat salasanan, jolla pääset tekemään varauksen. Joustavan vuoron tilannut varaa yksittäisen vuoron talon verkkosivuilta.

Palohälytyksen sattuessa

Palohälytyksen kuuluessa asuntosi ulkopuolelta pysy sisällä huoneistossa. Se on turvallisin paikka. Älä avaa ikkunoita tai ovia tai lähde juoksemaan porraskäytävään, ilmavirta saa palon leviämään nopeasti.

Jos palo on sinun asunnossasi, poistu asunnosta ja sulje sen ovi poistuttuasi, jotta vaarallinen savu ei leviä ja tuli ei saa lisää happea.

Paloturvallisuuden takia porraskäytävissä ei saa säilyttää mitään ylimääräistä, kuten lastenvaunuja tai kynnysmattoja.

Hallitus

Pääkulkuväylien lukituksen uusiminen, syksy 2016

Tiedote on toimitettu osakkaille 3.10.2016.

Kiinteistön yhteistilojen lukot vaihdetaan elektronisiin kulkua tallentaviin iLOQ-lukkoihin. Lukkojen uusimisella halutaan lisätä tilojen turvallisuutta. Elektroniset lukot tallentavat käytetyn avaimen tiedot. Avainten käyttöä seurataan vain rikosten selvittämiseksi, poikkeuksena pesutuvat ja saunat, joiden osalta seurataan myös tilojen käyttöä ja käyttäjiä. Lukkojärjestelmästä voidaan poistaa yksittäiset hukkuneet avaimet ilman lukkojen vaihtamista. Uusien avaimien tilaaminen tapahtuu vain isännöitsijätoimiston asiakaspalvelun kautta.

Toimitukseen kuuluu automaattisesti kaksi (2) kpl avainta. Avaimet käyvät yhteistilojen oviin (ulko-ovet, kellarit, vintit, pesutuvat, saunat, jätehuoneet.) sekä oman huoneiston oveen, mikäli tilaatte omalla kustannuksella huoneiston lukon muutoksen.

Uusien avainten jako tapahtuu 8.11 klo 8.00–10.00 ja 10.11 klo 16.00–18.00 taloyhtiön toimistossa (3A, 1. krs). Avaimet voi tämänkin jälkeen noutaa huoltoyhtiön asiakaspalvelusta (Tulppatie 16–18 B 1 krs klo 9.00–15.00). Uudet avaimet luovutetaan VAIN osakkeenomistajalle tai hänen valtuuttamalleen henkilölle. Huom. vuokralaiselle luovutetaan avaimet siis ainoastaan valtakirjaa vastaan (liitteenä). Pyydämme varautumaan henkilöllisyyden todistamiseen avaimia noudettaessa. Tämä tiedote jaetaan vain osakkeenomistajille.

Lukkojen asennus alkaa 21.11 ja asennustyö kestää arviolta korkeintaan 1 vko. Pidäthän siis silloin myös uutta avainta mukanasi!

Uudet sivut on julkaistu – anna palautetta!

Tämä sivusto sai alkusysäyksensä kun keväällä 2016 tehtiin viestintäkysely. Sivusto on tarkoitettu asukkaiden, osakkaiden ja tulevien sellaisten tietopankiksi ja keskustelukanavaksi. Sivustoa on kehitetty koko kesän, mutta se on vielä keskeneräinen monin osin. Toivommekin sivuston käyttäjiltä palautetta, risuja ja ruusuja. Palautetta voit jättää vaikka tämän uutisen kommentti-osioon tai laittamalla mailia admin@saastokenno.com

Mikäli haluat osallistua sivuston kehittämiseen tai päivittämiseen laita siitä viestiä admin@saastokenno.com

Tilaa uutiskirje

Yksi eniten kaivatuista toiminnoista oli mahdollisuus tilata uutiskirje omaan postiin. Tämä toteutettiin siten, että voit tilata ilmoituksen uusista tiedotteista tällä sivulla.

Osallistu keskusteluun ja vaikuta

Sivustolla voi osallistua ja vaikuttaa yhtiön toimintaan monella tavoin. Taloyhtiö on suuri ja  viestintä ei aina kulje sujuvasti perinteisiä kanavia pitkin, jonka takia sivustolle on kerätty tapoja vaikuttaa. Näitä ovat mm. aloitteet, joiden kautta voit ehdottaa kehityskohtia hallitukselle. Muut voivat kommentoida aloitteita tai kehittää ideoita eteenpäin.

Sivustolla on käytössä peukutus, jolla kokeillaan helppoa tapaa antaa palautetta uutisista ja kommenteista. Negatiivinen peukku on otettu pois käytöstä, sillä ideana on tunnistaa hyvät ideat ja mikäli asukas tai osakas kokee idean huonoksi toivomme parempaa ehdotusta tilalle.

Voit myös kommentoida useimpia uutisia, tiedotteita, kokouksia. Sivustolla tullaan kokeilemaan kyselyitä ja mahdollisesti muita tapoja, joiden avulla asukkaat ja osakkaat voivat antaa panoksensa yhtiön asioihin.